evaback

Muutosta muutoksenko vuoksi?

 

Suomessa on totuttu jos jonkinlaisiin muutoksiin, eivätkä rakennemuutokset siellä sun täällä enää juuri häiritse. Välillä tosin pistää miettimään, onko näille muutoksille aina todella tarvetta, vai mennäänkö näiden muutosten takia jopa entistä pahempiin ongelmiin.

 

Muutoksiin liittyy useimmiten riskejä. Jotkut hyötyvät muutoksista, samalla kun toiset häviävät. Jos nyt kuitenkin ajattelee viimeistä 20 vuotta Suomessa ja täällä tehtyjä muutoksia, niin mielestäni ne ovat olleet onnistuneita, ja suomalaiset ovat pärjänneet niiden jälkeen paremmin. Kaikki alkoi oikeastaan Neuvostoliiton sosialismin romahtamisesta.

 

Sen jälkeen Suomessa on monia ennen täysin valtion hallinnassa olleita isoja yhtiöitä yksityistetty. Ja lopputulemana yleensä kai kansalaisten maksut ovat näiden yksityisten firmojen keskinäisen kilpailun kautta pienentyneet. Esimerkiksi ennen taisi olla melko korkeat puhelinlaskut valtio-omisteisessa TELE-yhtiössä, mutta nykyään, kun alan yrityksiä on paljon ja ne ovat yksityisiä, niin kuluttajien laskutkin ovat pienentyneet. Kukapa tällaisesta kehityksestä voi aidosti valittaa?

 

Muutos ei kuitenkaan saisi olla tärkää vain muutoksen vuoksi ja joskus voi olla tärkeää säilyttää tietyt erityisalat valtion omistuksessa.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän evaback kuva
Eva Back

Jos avaa blogi-linkin, niin tätä kirjoitus on siellä viidentenä.

Toimituksen poiminnat